lauantai 7. toukokuuta 2016

Pikkuisia ponipalleroita

Toissa viikon lauantaina oli kouluvalmennus, jonka ratsastin nyt Nemolla. Selvisi, että sillä olisikin sitten tarkoitus mennä Primuksen / Espoon mestaruuskilpailut kesällä. Sitä ennen on kyllä paljon treenattavaa, mutta onhan noihin kisoihin onneksi vielä aikaa.

Harjoittelimme mm. volttikahdeksikkoa ja siirtymistä laukasta raviin keskellä diagonaalia. Tunti ei mennyt ihan niin hyvin kuin edellisenä sunnuntaina, mutta saimme myös joitakin hyviä pätkiä. Olen viime aikoina työstänyt aika paljon tuntumaa, suoruutta ja asetusta. Näiden teemojen kanssa sitten jatkettiinkin, mutta mitään uusia superoivailluksia ei tällä kertaa tullut.

Ratsastuksen jälkeen menin vielä pikkuisten tallille. Auttelin iltatallissa ja ajoin Midillä.



Sunnuntaina pääsin Ligeron selkään Primuksella. Teimme ihan perustyöskentelyä. Ligero oli todella haastava ratsastaa oikeassa kierroksessa. Taas oli jonkin verran tekemistä myös eteenpäinpyrkimyksen kanssa.




Maanantaina ja tiistaina olin pikkuisilla iltatallissa, mutta emme tehneet mitään erityistä. Keskiviikkona auttelin tunnin pidossa taluttamalla Apsua. Iloiseksi yllätykseksi pääsin tunnin jälkeen vielä hetkeksi  harjoittelemaan ohjasajoa Midin kanssa ponien omistajan opastuksessa.

Torstaina Midi ja Mix olivat keikalla lastensynttäreillä ja minä olin tietysti mukana. Taluttelin ensin Mixua ja sitten Midiä. Välillä kävin myös kuokkavieraana tarjoilupuolella...

Perjantaina ratsastin vähän aikaa Apsulla. Oli kyllä todella ihanaa päästä vaihteeksi tämänkin ponin selkään! En ratsasta Apsulla enää mitenkään "tavoitteellisesti", mutta maastossa meneminen oli kyllä kivaa.











Lauantaina oli kouluvalmennus Primuksella. Tällä kertaa onnistuimme Nemon kanssa paremmin kuin edellisellä viikolla ja opin paljon uutta. Valmentaja näytti, millainen tuntuma minun on pidettävä ja miten minun täytyisi myödätä. Nemo oli välillä vähän hidas ja valmentaja selitti, että se johtuu siitä, että minulla on liian kova käsi. Lopussa saimmekin energisempää ravia.

Harjoittelimme tunnilla kisaratoja, jotka olisi menty seuraavana päivänä. Sattuneista syistä kisat jäivät kuitenkin väliin. Sunnuntaina ei ollut edes juniorituntia vapun takia, joten Primukselle en lähtenyt ollenkaan. Sen sijaan pääsinkin islanninhevosmaastolle Faguriin. Sain alleni uuden tuttavuuden eli Eidiksen, joka oli todella kiva ja reipas. Olimme maastossa kaksi tuntia. Oli aivan ihanaa päästä taas tölttäämään ja laukkaamaan lujaa metsäteillä.

Laitan tähän pari kuvaa, jotka sain lähdöstä / pihalle saapumisesta. Koska näitä kuvia tuli vain ihan muutama, en hirveästi voinut suorittaa karsintaa, mutta kyllä näistäkin ihan hyviä tuli!





Sunnuntai-iltana menin vielä pikkuisten tallille. Kävimme ajamassa poneilla vapun kunniaksi. Minä ajoin Apsulla. Ulkona oli aivan ihana sää, kun aurinko paistoi ja oli lämmintä. Ulkona oli todella paljon ihmisiä, mikä tietysti hieman hidasti menoa, mutta kaiken kaikkiaan ajolenkki oli todella kiva.

Myös maanantaina olin pikkuisilla ja kävimme ajamassa. Tällä kertaa sain myös hieman ajo-opetusta ponien omistajalta ja lopussa Apsu kulkikin paljon paremmin ja energisemmin.

Tiistaina kävin taas Apsun selässä, sillä halusin kokeilla mennä sillä ilman satulaa. Vähän kyllä nolotti, kun ravisiirtymisessä valuin ponin toiselle kyljelle. Kun tarrasin kiinni ponin harjaan ja yritin korjata itseni takaisin sen selkään, valuinkin hienosti toiselle puolelle. Tällä kertaa ei kuitenkaan saatu kakkua, sillä pääsin onneksi takaisin tasapainoon. Loppulenkki sujuikin sitten paremmin ponin selässä, kun olin ensiksi kokeillut molemmat ääripäät...

Keskiviikkonakaan en malttanut pysyä poissa pikkuisten luota ja päädyin taas ajamaan Apsulla. Laukat ovat nyt alkaneet sujua paremmin, kun ponin omistaja näytti, kuinka sitä laukkaa tulisi pyytää.

Koska torstaina oli vapaapäivä, lähdin jo heti aamulla Börjen luo. Ponin laiton jälkeen suuntasin kentälle ja nousin selkään. Poni ei olisi millään malttanut seistä paikallaan, kun säädin jalustimia. Kävelin alkukäynnit ennen kuin ryhdyin hommiin.


Aloitin ratsastuksen tekemällä käynnissä voltteja, loivia kiemuroita ja pysähdyksiä. Poni ei tuntunut aivan yhtä energiseltä kuin edellisellä kerralla, mutta ei Börjeä voinut missään nimessä laiskaksikaan sanoa... Pysähdyksissä poni ei oikein malttaisi seistä aloillaan, mutta tällä kertaa saimme jo paljon paljon parempia pysähdyksiä kuin edellisellä kerralla.


Käyntityöskentelyn jälkeen siirryin kevyeeseen raviin ja tein ympyröitä molempiin suuntiin. Laukkasin myös pari kierrosta molemmin päin. En sen enempää, koska Börje joskus innostuu liikaakin laukatessa, minkä takia sitä ei kannata tehdä tällä ponilla liikaa.

Välikäyntien jälkeen tein voltteja harjoitusravissa, minkä jälkeen ratsastin ensimmäistä kertaa Börjellä kokonaisen kouluohjelman. Halusin nimittäin testata, miten yhteistyömme pelaisi radalla, jos joskus pääsisimme johonkin pieniin kisoihin. Valitsin näin alkuun helpoimman ohjelman, jonka tiedän, eli Harrasteluokan kouluohjelman.

Radassa oli hyviä pätkiä ja videolta katsottuna etenkin askeleenpidennys ravissa näytti hyvältä. Joissain kohdissa suorilla linjoilla poni ei pysynyt ihan suorana, mutta enimmäkseen nekin onnistuivat hyvin. Laukassa poni vähän pääsi kaahaamaan, mutta kyllä siitäkin selvittiin. Pysähdys lopussa oli aika surkea, kun Börjellä oli taas hirveä steppausinto päällä.


Lopuksi menin vielä vähän kevyttä ravia ympyrällä ennen kuin annoin loppukäyntien ajaksi pitkät ohjat.

Kaiken kaikkiaan Börje oli kyllä todella kiva! Yhteistyö on alkanut sujua jo nyt, joten todella hyvillä mielin jatkan tämän ponin kanssa. Työstettävää on vielä etenkin laukan ja pysähdyksien suhteen. Lisäksi ohja valuu välillä hieman liian pitkäksi. Tämän ponin kanssa ratsastuksesta pääsee kuitenkin nauttimaan aidosti, ja virheet korjaantuvat kyllä ajan kanssa, kun vain jaksaa harjoitella.







Torstai-iltapäivällä lähdin vielä pikkuisten luo. Siivosimme tallia ja olin mukana kävelemässä, kun Midillä pidettiin tuntia. Lopuksi kävin myös ajamassa pienen lenkin Apsulla Katjan kanssa. Mixu oli jo liikutettu aamulla, joten vuorottelimme Apsun ajovuoron suhteen. Otimme myös parit ajokuvat.










Kiitokset kuvista Katjalle!


Eilen oli myös vapaata, mutta aamupäivä meni ostaessa uusia ratsastushousuja, joten pääsin pikkuisten tallille vasta iltapäivällä. Pidin Apsulla tuntia ja hoidimme iltatallin.

Tänään sitten pikkuisten aamutalli ja iltapäivällä kouluvalmennus Primuksella!

4 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Aivan ihania kuvia, varsinkin nuo ajokuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva, että pidit! Noista ajokuvista tuli kyllä erittäin onnistuneita.

      Poista
  2. Tosi kiva postaus! Vuokraatko muuten nyt Börjeä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voisin vastata tähän kysymykseen sitten kysymyspostauksessa.

      Poista